Spiderman kakku

Tämän kakun tein ystävän pojan 4v synttäreille.🙂 Tämä oli eka kerta kun maalasin kakun päälle enkä ollut ihan tyytyväinen tulokseen. Onneksi sittemmin olen oppinut paremmat tekniikat tähän.🙂

Tämä on tehty 2 vaaleasta kääretorttupohjasta jotka leikattu 24cm irtopohjavuokaan sopiviksi. Makutoive oli mansikka banaani joten tein työtä käskettyä.🙂

Täyte:

4 banaania

2 flora vanillaa

400g mansikoita

perunajauhoja

sokeria maun mukaan

kostutus muumilimulla

kakun reunoille flora vispiä

Keitä mansikat pienessä määrässä vettä (0.5-1dl) oikein pehmeiksi. Lisää sokeria makusi mukaan. Soseuta sauvasekoittimella. Sekoita muutama ruokalusikallinen perunajauhoja puoleen desiin kylmää vettä ja lisää se mansikoiden sekaan jotta saat niistä niin paksun seoksen että se pysyy kakun välissä (tee tämä kun seos liedellä jotta perunajauho sakeutuu). Laita kylmään vesihauteeseen tai jääkaappiin jäähtymään. Vatkaa flora vanillat. Sekoita jäähtynyt mansikkaseos flora vanillojen joukkoon.

Leikkaa kääretorttupohjat irtopohjavuoan avulla oikean kokoiseksi että mahtuvat sen sisälle. Aseta irtopohjavuoan pelkkä rengas halutulle tarjottimelle. Laita ensimmäinen pohja ja kostuta se muumilimulla. Leikkaa banaanisiivuja ja asettele ne pohjan päälle. Lisää puolet mansikkavaahdosta. Leikkaa kääretorttupohjien rippeistä seuraava pohja ja kostuta se muumilimulla, lisää banaanit ja mansikkavaahto. Laita viimeinen ja ehjä kääretorttupohja päälle, kostuta muumilimulla. Anna jähmettyä jääkaapissa ainakin muutama tunti.

Vatkaa flora vispi tai (mieluiten) 2. Irrota kakusta irtopohjavuoan reunus varovasti ja levitä vaahto kakun päälle ja reunoille. Anna olla taas jääkaapissa 30-60min ennen koristelua.

Koristelu:

tomusokeria

500g sinistä sokerimassaa

500g punaista sokerimassaa

mustaa pastaväriä

nimeen käytin confetista ostamiani kirjainmuotteja

Kaulin ja leikkasin irtopohjavuoan avulla juuri oikean kokoisen ympyrän kakun päälle sinisestä sokerimassasta. Siirsin sen kakun päälle. Mittasin kakun korkeuden ja leikkelin eri paksuisia mutta saman korkuisia suikaleita punaisesta ja sinisestä sokerimassasta ja asettelin ne kakun reunoille. Tulostin netistä Hämähäkkimiehen kuvan ja piirsin sen avulla punaiseen, kaulittuun sokerimassaan hammastikulla paperin läpi ääriviivat. Maalasin ääriviivat mustalla pastavärillä. Silmät maalasin kokonaan mustaksi ja yritin tehdä hienot varjostukset jotka ei ihan onnistuneet niin hyvin kuin aluksi kuvittelin.😛 Tein tässä myös ison virheen: oli tosi kuuma kesäyö ja painoin kädellä paperia sokerimassaan kiinni piirtäessäni ääriviivoja paperin läpi. Sitä sai sitten oikein repiä irti ja tulos ei ollut niin ihana, mutta aikaa ei ollut tehdä uudestaan.😦 Onneksi nykyisin tiedän käyttää enemmän tomusokeria ja vähemmän käden painoa! Tosin tämä talven kylmyyskin auttaa asiaan.🙂 Lopuksi siirsin kuvan siis tarkkaan tuon kakun päälle ja leikkelin muotilla vielä nuo kirjaimet ja siinä se!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s